lauantai 31. joulukuuta 2016

Kiitollinen

Olen jo muutaman viikon ajan miettinyt kirjoittaa tänne monista ajatuksista, joita risteilee päässäni nykyään yhä useammin ja päätin, että näin vuoden viimeisenä päivänä olisi paras kertoa teille niistä. Suurin osa ajatuksistani liittyy vuoteen 2016 ja sen monenlaisiin tapahtumiin, joista olen jo aikaisemmin tänne jotain kirjoitellut.


Ensimmäinen asia, mikä loppuvasta vuodesta tulee mieleen, on kiitollisuus. Olen vihdoin tänä vuonna ymmärtänyt kunnolla kuinka etuoikeutettu ja siunattu olen. Saan elää elämää, joka auttaa minua saavuttamaan tavoitteeni ja haaveeni. Kaikilla ihmisillä on haaveita ja vain murto-osa saa edes mahdollisuuden toteuttaa ne. Itse olen saanut nyt ottaa muutaman askeleen haavettani kohti ja se tuntuu uskomattomalta.

Kuluneella viikolla olen katsonut mökillä ollessamme myös normaalista poiketen telkkarista dokumentteja. Pari iltaa sitten katsottiin vanhempien kanssa dokumentti terroriteoista. Sinä iltana, kun nukkuminen oli vaikeaa ja pää oli täynnä ajatuksia tuosta ohjelmasta, sain mennä nukkumaan äidin viereen kuten joskus pikkutyttönä ja nukahtaa sormet kiedottuna äidin sormeen.


Koen olleeni aina erittäin onnellinen perheestäni, kotimaastani ja monista mahdollisuuksista, joita nämä kaksi asiaa ovat minulle suoneet. Perheessämme vanhempamme tekevät minun ja pikkuveljen vuoksi mitä vain. En sano sitä, ettei perheessämme ole koskaan erimielisyyksiä, sillä se ei olisi totta. Kuitenkin nyt, kun olen vanhempi, koen, että elämä on myös perheessä helpottunut. Voin olla isompana apuna vanhemmilleni ja käydä syvällisiäkin keskusteluja heidän kanssaan.

Mielestäni vanheneminen iässä ei aina tarkoita suoraan henkistä kasvua. Tunnen aikuistuneeni ja itsenäistyneeni tänä vuonna kertarysäyksellä. Taaksepäin kun miettii, niin tulihan se kohdallani aika äkkiä. Omillaan asuminen tärähti ymmärrykseen vasta reilu kuukausi muuton jälkeen. Silloin ajatukset tuntuivat muuttuvan syvällisemmiksi ja se pieni lapsen pinnallisuus tuntui haihtuvan. Aloin ajattelemaan enemmän ja ymmärsin joidenkin mietityttämään jääneiden asioiden tarkoituksen. Siihen asti kaikki Vuokatissakin tuntui vain uudenlaiselta leiriltä.


Tämän vuoden tapahtumien seurauksena olen oppinut ajattelemaan asioita pitkällä tähtäimellä. Kaiken ei tarvitse olla vielä kuten haluaisin. Kaikkiin asioihin voi jotenkin vaikuttaa, mutta joitakin ei itse voi päättää ja tulevaisuuttaan näin ennalta määritellä. Toivon elämältäni tiettyjä asioita ja olen valmis tekemään niiden eteen paljon töitä, mutta lopputulos näkyy myöhemmin tulevaisuudessa. Jos tavoitteen eteen joutuu tekemään paljon töitä, myös kiitollisuus ja nöyryys kasvavat matkan varrella. Toivon, että oppisin vielä näyttämään kiitollisuuteni paremmin. Onneksi saan kirjoittaa näistä asioista tänne blogiin, sillä joidenkin asioiden sanominen ääneen voi olla vaikeaa, vaikka haluaisikin niiden tulevan esille.





Lopuksi vielä iso kiitos kaikille ihan mielettömän upeasta vuodesta! Olen saanut uskomattoman paljon tukea tänä vuonna myös tuntemattomilta, joka tuntuu hienolta, kiitos. Kiitos myös vanhemmilleni, isovanhemmilleni, ja muille tukijoilleni vilpittömästä avustanne ja tuestanne. Olen erittäin otettu ajatuksista, joita suotte tänne päin. Nauttikaa tulevasta vuodesta täysillä, sillä niin minäkin aion.

Ella

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Leirejä, kisoja ja nauttimista


Vaikka aikaa viimeisestä kirjoituksestani ei ole kulunut kuin vähän päälle kuukausi, on tässä ajassa tapahtunut vaikka ja mitä! Viimeksi kerroin, että olisi enää kolme päivää siihen, kun rasituskieltoni loppuu. Toisin kävi, sillä lääkärini soitti ja kertoi antaneensa 4. viikon röntgenkuvani eteen päin radiologille, joka vahvisti sen, että entisessä murtumalinjassa kulkee nyt verisuonikanava. Tämä tarkoitti sitä, että minulla oli lupa taas hiihtää! Kuulin jalan paranemisesta siis tiistaina. Lääkäri antoi sille viikolle kolme hiihtokertaa, jonka jälkeen hiihtää sai vaikka joka päivä. Juoksun aloitin siitä viikon päästä ja loikat ja hypyt kahden viikon päästä.


Ensimmäinen hiihtolenkki oli kyllä nautintoa. Hymy ei tainnut sillä viikolla hiihtämässä hirveästi hyytyä. Tuon viikon viikonloppuna isä tuli kyläilemään tänne Vuokattiin. Kävimme pari kertaa ensilumenladulla hiihtelemässä rauhallista hiihtoa. Kuten kaikilla alussa, sykkeet olivat näiden parin ensimmäisen viikon aikana todella korkeat ennen kuin kroppa taas tottui hiihtoon ja ylipäätään kunnon pk-harjoitteluun.

Paranemisesta parin viikon päästä alkoi täällä Vuokatissa vuoden viimeinen Habita-leiri. Siellä tehdyt nopeusharjoitus ja sprintti-harjoitus eivät tuntuneet hyvältä, kuten jo arvasin. Jalat eivät tuntuneet menevän niin kuin niiden olisi halunnut ja videolta katsottuna hiihto oli hidastempoista ja jalkakulma liian suora. Sprintissä pakkasta oli ihan mukavasti, joka oli kunnon shokki keuhkoille. Leiristä jäi kuitenkin positiivinen mieli ja monta hyvää treenituntia tuli kerättyä.

Seuraavana päivänä Habitan loppumisesta lähdimme seuran porukalla Pikku-Syöttelle leireilemään. Leirillä tuli paljon hyvää rauhallista hiihtoa ja kaipaamiani tekniikkavinkkejä, vaikkakin monena päivänä pakkanen oli vähän turhan kova. Seuran porukalla leireily on kyllä mukavaa, kun on tuttu porukka ja hyvä ryhmähenki aina mukana! 

 

Aloimme viime viikolla fysioterapeutin kanssa miettimään myös uuden loukkantumisen välttämistä. Hankin itselleni kahdet Foot Balance Medical -pohjalliset; yhdet monoihin ja toiset juoksuun. Näillä pyritään ehkäisemään virheasennostani aiheutuvaa rasittumista jalalle. Sain mukaan myös kuntoutusohjelman, jolla vahvistan nilkan liikkuvuutta ja kuntoa. Tässä vaiheessa haluan hoitaa oireiden lisäksi myös itse ongelman kuntoon ja näiden avulla se onnistuu parhaiten.

Myös ensimmäinen kisaviikonloppu on nyt takana. Hiihdin eilen ensimmäisen kisan tälle kaudelle Ristijärvellä Härkösten hiihdoissa. Suoritus meni reilusti yläkanttiin odotetusta. Pysyin pystyssä, hiihto maistui ja sykkeistä päätellen pystyin pitämään itseni koko kisan ajan melko ahtaalla. Koko päivästä jäi hyvä mieli. Sijoituksiin ei tarvinnut hirveästi paneutua, sillä päätin jo aikaisemmin, että lähden tämän kauden kisoihin ensisijaisesti hakemaan sitä nautintoa, mitä kisoista saan.


Tämän päivän kisa meni, jos mahdollista, niin vielä paremmin kuin eilinen. Hiihto tuntui paljon paremmalta kuin edeltävän päivän hiihto ja vireys ja yrityskin olivat aivan eri luokkaa. Isänkin mukaan hiihto näytti terävemmältä eiliseen laiskannäköiseen hiihtoon verrattuna. Tunsin itsekin, että jalka liikkui paljon kevyemmin. Tämän päivän hiihtoon mahtui myös harmittava kaatuminen, mutta sitäkin hiihdossa sattuu.



Nyt sunnuntaista on enää kolme päivää siihen, kun joululoma alkaa. Joululoman suunnitelmissa olisi rauhallista kotona oloa, kavereiden näkemistä, mökkeilyä ja parin kilpailun hiihtäminen. Joulu on ehdottomasti suosikkiaikaani vuodesta ja aion nauttia tästä joulusta ihan täysin siemauksin.

Tähän loppuun pahoittelen vielä kuvien huonoa laatua. Kuvat on otettu äidin ja isä kännyköillä, joten laatu ja tarkkuus eivät ole parhaimmasta päästä.

Ihanaa joulun odotusta ja mukavaa lomaa kaikille!

Ella