Jalan ja mielen kuulumisia

Aamulla herätessä ja ulos katsoessa saa nähdä lumen ja pakkasesta kuuraantuneet koivut. Maa on ollut valkeana jo syyslomasta asti eikä lumi toivottavasti sula enää tämän vuoden puolella. Hiihtolatuja on ajettu jo seitsemän ja puoli kilometriä, tosin tykkilumesta levitettynä. Pian minutkin jo näkee hiihtelemässä Vuokatin laduilla!

Tänään maanantaina on kolme päivää siihen, että kuusi viikkoa rasituskiellon antamisesta on kulunut. Pakko sanoa, että aika meni kyllä ihan tajuttoman nopeaa! Tästä ajasta olin kaksi keskimmäistä viikkoa täydessä levossa flunssan ja pienen kuumeilun takia ja nyt nämä viimeiset pari viikkoa olen saanut taas harjoitella. Tosiaan, vaikka kuinka toivoin niin neljän viikon kontrollikuvassa ei vielä paranemista juuri näkynyt ja otettiin lepoa jalalle myös nämä pari viimeisintä viikkoa. Nyt toivotaan, että muutaman päivän päästä tulee hyviä uutisia ja lupa aloittaa normaali harjoittelu pikku hiljaa.

Mitä tämä kuusi viikkoa on tähän mennessä ottanut ja antanut? Jos alotetaan sillä, mikä on tavallaan asian huonompi puoli niin yksi selvä asia tottakai on jalkojen voima ja tuntemukset. Jalkojen päällä olemista olen viimeiseen asti tänä aikana välttänyt ja kuljin kepeillä pari viikkoa, sillä halusin satsata tähän paranemiseen ihan täysillä ja jalka kipuili melko pahasti.

Harmittanut on myös treenien kestot. Pitkät pk-lenkit ovat jääneet siis kokonaan pois, kun uimalla ei montaa tuntia jaksa aloittelija harjoitella. Myös tehot ovat jääneet tältä ajalta melkein kokonaan. Olen uiden yrittänyt muutamia lyhkäisiä tehoharjoituksia tehdä, mutta vedessä en ole sykettä saanut nousemaan. Toki myös tasapaino ja tekniikka-asioissa ollaan muiden asioiden lisäksi jäljessä tavoitetta.

No mikäs tauossa on ollut hyvää? Alussa mietin sisälläni, ettei tällaisella tauolla voi olla hyviä puolia. Nyt, kuusi viikkoa myöhemmin olen huomannut kropassa muutoksia sekä tuntemuksellisesti, että ulkoisesti. Suurin muutos ja itselle ehkä se miellyttävin on ollut se, että opin uimaan. En olisi uskonut, mutta niin kävi. Oikeastaan jo toisella viikolla uintitekniikka lähti löytymään. Kävin kerran uintivalmentajan opetustunnilla ja jotenkin siellä hänen antamansa vinkit kolahtivat ja heti seuraavana päivänä, kun niitä kokeilin, tuntui uinti rennommalta. Toki uintitaito ei ole mitään maajoukkuetasoa, mutta sitä en lähtenytkään hakemaan. Tavoitteena oli, että opin uimaan vapaauintia niin, että voin tehdä sillä tavalla harjoituksia ja siinä onnistuin.

Toinen asia, mistä olen positiivisesti yllättynyt, on muutos yläkropassa. Kuten moni tietää, olen aina ollut käsistä heikko ja tämä on ollut omasta mielestäni yksi heikkouksistani. Viikonloppuna kotona ollessani, sain kuulla perheeltä letkautuksia uimarin käsistä ja hartioista ja otin ne ylpeänä vastaan. Eihän nämä kädet voimallisesti vieläkään huipputasolla ole, mutta sain kehitettyä niitä ja se on minulle tärkeää.

Tasatyöntöä tein vetolaitteella istuen ja lopussa myös kontallaan, joka oli hyvä harjoitusmuoto ja sen avulla sain tehtyä myös jotain lajinomaisempaakin. Tasatyöntökin parani omasta mielestäni siitä, mitä se oli vielä kuusi viikkoa sitten.

Kuva alkusyksyltä

Olen keskittynyt nyt näihin asioihin, missä kehitystä on tapahtunut ja koittanut lykätä huolet murtuman huonoista puolista pois mielestä. Vaikka tiedän, ettei ensi kauteen lähdetä optimaalisista asetelmista, niin odotan sitä jo niin paljon! Ensi kausi ei kuitenkaan ole päätavoitteeni urallani, vaan yksi kausi muiden joukossa kohti tulevia. Kauden aloituskilpailuja ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta katsotaan, miten jalan kunto antaa myöten.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

Ella